Keski-Suomen keskussairaalan vakiokävijänä (kolme leikkausta ja kaksi kertaa yläraajojen luunkovuuden koettelua hieman yli kestävyyden), viikonloppu Urban Krankenhausissa oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Menin alunperin lääkäriin oudon vatsakivun takia, ja erittäin kannustavasti hän hieman tutkittuaan osoitti länteen ja sanoi että meneppä sairaalaan, sulla taitaa olla umpisuoli tulehtunut. Jee!
Fiksuna tyttönä menin sitten ensin kotiin hakemaan tavaroita, jos käy niin että joudun siellä yön viettämään, ja pyöräilin sitten sairaalaan. Hieman kyllä tuntui ikävältä kaikki tien epätasaisuudet polkiessa... Sairaalassa perinteisen kolmen tunnin kauhunsekaisen odottelun jälkeen tökittiin mahaa useamman lääkärin voimin ja katsottiin tulehdusarvoja, sekä pääsin toista kertaa ultraääneen olematta raskaana. Se on aina jännää. Ottivat mut sitten tarkkailuun ensin yhdeksi yöksi.
Seuraavanakaan päivänä ei olleet tulehdusarvot nousseet, mahaa taas tökittiin kovasti, yhä sattui, mutteivat siltikään päättäneet leikata (onneksi). Tuon jälkeen olisin melkein yhtä reikäinen kuin täyspitkä golfrata, enkä oo vielä edes kahtakymmentäviittä. Joku raja sentään. Äitikin kyllä lohdutteli, että kun on perusterve ja nuori, kroppa osaa kyllä parannella itteäänkin aika hyvin. Niinpä ne antoi mulle ruokaa lauantai-iltana ja ajatteli katsoa, mitä tapahtuu.
 |
| En yleensäkään tykkää syödä leipää kovasti, oli niin herkullisen näköistä, että. Mutta kun on ollut kaksi vuorokautta syömättä, melkein söin nahistuneimmatkin porkkananpalaset. |
 |
| En tiedä, onko oranssi joku parantava väri. Kauniita kukkia sain myös, ikkunasta näkyy naapurissa oleva entinen tehdas/panimo/mikäikinä, kaunis tiilirakennus, joka on muutettu asunnoiksi. Lauantai-iltana kuului tasaisen rauhoittava umts-umts-umts jostain lähistöltä. |
Sunnuntaiaamuna pääsin vihdoin pois, lääkärit sanoivat ettei kannata leikata, kun tulehdus on niin lievä. Se paranee itsestään. Lauantaiaamun jälkeen ei olekaan tuntunut kipua ollenkaan samalla lailla kuin torstai-iltana ja perjantaipäivänä, mutta yhä on hieman kummallinen olo. Menen kohta aurinkoon makoilemaan, kuten lääkäri eilen kehotti. Pitäisi kuulemma nopeasti hellittää.
Sunnuntaina ehdin hetken nauttia myös kauniista maisemasta ihan ruohikkotasolla, kun pääsin ulos. Joutsenia oli läjittäin ja yksi kanoottiporukkakin meloi ohi. Suhteellisen huojentunut olo oli, ja on, ja oikeasti oli ihan mielenkiintoinen kokemus.
 |
| Ja mikä parasta - kaukosäädin-sänky! Sänky oli tosin hieman liian lyhyt, mutta en valita, jos sitä voi noin moneen suuntaan vääntää. |
Huonekaverina mulla oli mukava Ecuadorilainen nainen joka on asunut Saksassa jo kymmeniä vuosia. Juteltiin paljon ja aika meni ihan suhteellisen nopsaa lopulta. Mahdottoman tylsäähän tuo paikallaan makoilu ja kauhuisa kohtalon odottelu voi olla, mutta sain vihdoin ikuisuusprojektiksi käyneen kirjan luettua loppuun ja kaverit kävivät moikkaamassa ja tuomassa tavaroita kotoa. Sairaalan hammasharjat oli hirveitä.
Toivottavasti en joudu tuonne ihan heti uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti