Rakas päiväkirja...

Tänään oli vähän tämmöinen jälkimaanantai. Taas.

Töissä kävelin kolmesti U-kuvion aulasta keittiöön hakeakseni sieltä muovipussin. Ekakerralla mukaan tarttui teekupillinen, sitten muistin että unohdin sen muovipussin ja kävin sen vielä erikseen hakemassa. Istahdin  takaisin koneeni ääreen, nostin teekupin suulle ja maistoin kulauksen.  Huomasin napanneeni teekuppini sijaan työkaverin kahvikupin, joteen menin palauttamaan vielä sen ja hakemaan omani. Hups.

Uskaltauduin ekakertaa ihan yksin Bauhausin syövereihin, en mee taas kyllä hetkeen. Osasin kyllä tarpeekseni harhailtuani kysyä, missä kaikenmaailman teippirullat on, sekä löysin pitkään haaveilemani (haaveilu on tässä ehkä väärä sana, mutta se tuli nyt ensimmäisenä mieleen) kylpyhuoneen liimakoukut, että saan asioita roikkumaan seinälle. Jee!

Bauhausin kassakaappiosastolla, jonka olemassa olo oli hetkellinen ...jahas...-hetki, oli venäläispariskunta pohtimassa, mikä olisii varmin malli. Tuntui jotenkin tavallaan hieman stereotypiselta, ehkä. Toisaalta jännää, että miksi rikkaat venäläiset, joilla on kassakaapille tarvetta, haluavat Berliiniin? Ovatko oikeasti fiinit metropolit nyt lopullisesti menettäneet charminsa? Asuuko Berliinissä ihmisiä, joilla on tarvetta kassakaapille? Ja shoppaileeko ne Neuköllnin Bauhausissa? Tai no voihan sinne kai laittaa muutakin kuin kultaharkkoja.

Ruokakaupassa oli hieman hapan olo, ostin suolakurkkuja ja turkkilaista jogurttia. Täällä ei ole turkkilaisjogurttiämpärissä naamakarvaista miehen kuvaa, se saattaisi herättää tietynlaista kismitystä, vaan ämpärissä lukee kauniilla turkilla "yogurdu" tai jotain sinnepäin.
Aloitin myös perjantaina (!!) terveen elämän, hetkeksi, ja toin Suomesta yleisvatkaimeni, joten ostin omenia ja pääryniä smoothieta varten. Tosin periaatepäätöksestä en ostanut mehua smoothieta laimentamaan, vaan pikkupullon skumppaa. Terveessä elämässä tärkeää on tasapaino epäterveellisyyden nautinnollisuuden kanssa.