Treptower Park

Kuinka sitten vältytään niistä pullan ja muiden vehnän (tai ohran) ja hiivan maukkaiden yhdistelmien aiheuttamista lisäkiloista? No esimerkiksi ulkoilemalla.

Treptower Park on tuo epämuodostuneen kahdeksikon muotoinen viheralue tuossa. Tuo hieno keltainen tähti on missä mää asun.

Kesällä on tosiaan tullut pyöräiltyä aikalailla jokapaikkaan ihan hyötyliikunnan kannalta, mutta kauniina viikonloppupäivinä tuli tehtyä myös pieniä retkiä lähiympäristöön joita ei harmaana kylmänä talvena olisi tullut mieleenkään tehdä. Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että tää Berliinin kaakkoisnurkka on aivan käsittämättömän mieletön paikka asua. Täällä on kaikkea.

Treptower Parkin S-Bahnille polkaisee n. viidessä minuutissa. Itse puisto on kuitenkin melko valtaisa, sinne voi helposti jumahtaa koko päiväksi samoilemaan metsään, istumaan joen varteen kuuntelemaan teknoa, joka vastapäisellä rannalla raikaa ja eritoten ihmettelemään kummallisia asioita, joita keskeltä puistoa yhtäkkiä löytyy.

Puisto on ihanan metsäinen, muutamilla isoilla niityillä kaivetaan puuvillakasseista Kubb-pelin paloja ja availlaan olutpulloja kaikella paitsi pullonavaajalla. Nurtsilla on ihana makoilla, kaupungin äänet ei oikeastaan kuulu enää vaikkei kauhean pitkälle edes jaksaisi samoilla.

Mutta samoilu kannattaa. Ensimmäisenä yllätyksenä metsän keskeltä paljastuu toisen maailmansodan jälkeen pystytetty Neuvostomuistomerkki.

Aivan käsittämätön. Ihan kuin ois taas Pietarissa. Siellä kun osataan tehdä kaikki isosti.

Ihan mieletön mesta. ja tietenkin kokonaan aidattu niin, että vain tuolta "vastarannalta", eli noiden kahden kolmion välistä pääsee sisään. Yhtäkkiä kun nuo kivipaadet nousevat näkökenttään ja metsä muuttuu tarkasti laskelmoiduksi puistoasetelmaksi, tulee hieman epätodellinen olo. Myös siksi, että koko muistomerkki sijaitsee niin syrjässä, eikä sinne vahingossa ikinä tulisi kenenkään eksyttyä. Suosittelen. Semmoinen Wow-momentti, niinkuin Tim Gunn tai Heidi Klum sanoisi.

Treptower Park kätkee sisäänsä toisenkin kummallisen keitaan, DDR:n aikoinaan kukoistaneen huvipuiston jäänteet, siis Spreeparkin. Puisto meni konkurssiin 2001 jonka jälkeen puiston omistaja perheineen kuljetti muutaman puitson laitteista Peruun "korjattavaksi" (jäivät kuitenkin pian kiinni yritettyään kuljettaa huimia määriä kokaiinia Saksaan Lentävä matto-laitteen sisässä), muut laitteet jäivät puistoon lahoamaan. Puisto on suljettu kävijöiltä, mutta siellä järjestetään ohjattuja kierroksia.

Kukoistuksessaan puisto näytti varmasti juuri tältä.

Nykyään tältä.

Yleistä hupia välttyäkseen kierroksen maksulta (oikeasti 15€ on aika paljon moisesta) ja siltä, että sen ajan joutuu istumaan hassussa junassa eikä saa rauhassa tepastella puistossa, on kiivetä aidan yli sisään. Me mentiin tosin ali.

Kammottavinta koko puistossa on maailmanpyörä. Se on yhä pystyssä, wikipedian mukaan vuonna 2005 siinä näkyi vielä värierojakin. Maailmanpyörä ei ole lukittu paikoilleen, jottei se kaatuisi tuulessa, vaan se pyörii hitaasti tuulen mukana pitäen aavemaista kirskunaa. Yhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh.



No, mutta kai ne 15€:n kierrosmaksut menevät sitten vartijoiden palkkaamiseen, ehdittiin nimittäin olla puistossa n. kaksi minuuttia ennenkuin vartija näki meidät ja saattoi ystävällisesti ulos. Meksikolaiselle viiksijunalle ehdittiin.

Ehkä sitä sit ens kerralla vois mennä ihan semmoselle viralliselle kierrokselle niin näkisi vähän enemmän. Vartija oli kuitenkin mukava ja vain saattoi meidät ulos, joskus kuulemma joutuu poistamaan kamerasta kaikki kuvat ja maksamaan suht tuntuvat sakot alueelle tunkeutumisesta. Mutta onneksi kaupunki on pullollaan hylättyjä rakennuksia, joihin nyt ei niihinkään ihan turvallisuussyistäkään saa mennä, mutta voi. Irakin hylätty suurlähetystö, anyone?

Pullaa Berliinissä (!)

Ihan huomaamattani on tullut 13kk täyteen Saksassa oloa! Oho! Sen kunniaksi leivottiin mun melkein-vuosipäivänä (jota en tosin yhtään muistanut) pullaa. Sattui nimittäin taas olemaan myös ravintolapäivä.

Kun viimekerralla helmikuussa otettiin osaa tuohon jo kovasti kansainvälistyneeseen ravintolapäivään, oli täällä muistaakseni kuusi ravintolaa, joista puolet täällä trendi-Neuköllnissä. Innostus on kuitenkin selkeästi laantunut, mutta porukkaa riitti kuitenkin syöjiksi, jopa paljon enemmän kuin ekalla kerralla. Ehkä myös siksi, että oli lämmin elokuinen sunnuntai eikä harmaa helmikuu.

Kokkikolmoset

Tehtiin yksinkertaisehkoa suomalaista pullaa ja piirakkaa, eli leivonta voitiin onneksi aloittaa vasta samana aamua ilman suurempaa stressiä. Karjalanpiirakoita oli hauska väkertää, munavoihin meni 15 kananmunaa ja puoli kiloa voita.

 

 Korvapuusteistakin tuli aivan mielettömän hyviä ja isoja. Porukkaa kävi tosiaan paljon, meille ei ikkunan sulkemisen jälkeen kauhean montaa piirakkaa tai pullaa jäänyt. Muutama kuitenkin.

Ja kiitokset Kirsille kuvaamisesta, ite ei oltais uuninluukulta ja ikkunalta keretty ulos juoksentelemaan.

Nyt on kauniit Cupcakesit ja suomalaiset perinneleivonnaiset tehty, mut eiköhän me ens kerralla taas jotain hauskaa keksitä.

Reissua

Vaikka kymmenen  päivän loma hurahti ohi kuin silmänräpäyksessä, onneksi on vielä viikonloput että ehtii puuhata kaikenlaista.

Ensi sunnuntaina on vuorossa leipomomeininkiä, sunnuntaina on taas ravintolapäivä ja tälläkertaa Defenestrated tarjoaa ohikulkijoille suomalaista perinneruokaa: karjalanpiirakoita munavoilla ja muilla täytteillä ja tietenkin PULLAAA! Korvapuusteja, namnam.

Töissä on yhäkin kivaa, koulutus on ohi ja nyt on sitten vuorossa ihan oikeat hommat. Aika rientää ihan hirveää vauhtia kun viikolla tulee istuttua päivät iltakuuteen saakka tiiviisti toimistolla (ja joskus myös lounastauot, jos ei huvita lähteä kävelylle ja ulos syömään (ja ennen ekaa kunnon palkkaa ei todellakaan huvita)).

Siisipä siitä on jo kolme viikkoa, kun käytiin palauttamassa festareille lainattu auto kotiinsa ja muuttamassa tavaraa Bielefeldiin.

Eli sinne Länsi-Saksaan ajettiin. Huisin jännää!

Berliinistä on niin hankala lähteä mihinkään, täällä on välillä liikaakin tekemistä, mutta pienet viikonloppuretket on aina ihan mielettömän kivoja! Muutenkin pitäisi päästä matkustamaan Saksassa enemmän, onhan täällä kuitenkin nähtävää aika monen neliökilometrin verran ja autobaanaakin on varmaan muutama sataa kilometria vielä jäljellä, mitä ei olisi tullut lapsosena iskän kyydissä vielä ajettua.

Mutta siis, edellinen viikoloppuretki näytti kartassa tältä. Menomatka sujui oikein leppoisasti uimatauon ja Burker King-tauon kera (oltiinhan kuitenkin roadtripillä).

Ihailkaatteen printscreen-taitojani!

Eli: Berliini - kummallinen, matala ja liian lämmin lätäkkö joka kartassa näytti kutsuvalta järveltä kun koko viikon lämpötilat keikkuivat +35C:ssa - Bielefeld - Porta Westfalica - Laggenbeck - Deutsche Bahn(<3) - muutaman ylimääräisen häslingin jälkeen taas Berliini

Bielefeldissä oli pimeää. Ilmeisesti siellä on myös mukavaa. Nukuin hyvin.

Seuraavana aamuna jatkettiin jo matkaa aikaisin Porta Westfalicaan. Nimen olin kuullut ennenkin, mutta mulle oli yhä hämärää, mikä se on. No, se on kaupunki. Se on Weser-joen rannassa. Siitä menee kaksi hienoa kukkulariviä niin, että joki halkoo ne. Sinne roomalaiset perustivat kaupungin (hence outo nimi), koska eivät päässeet valloittamaan germaaneilta alueita sen pidemmälle, juuri noiden kukkulajonojen  takia. Kaupunki on tosin perustettu 1973 (sanoo wikipedia) yhdistämällä pieniä kyliä, mutta musta sinne hyvin sopisi pari legioonaa karkuilemaan Asterixia silloin 50 eKr.

Koska mikään ei mua miellytä enemmän kuin urheilu heti aamusta, kiivettiin toisen kukkulajonon päälle syömään aamupalaa. Oli aika mielettömät näkymät. Mutta oli aikamoinen kiipeäminenkin, varsinkin kun helle yllätti jo pitkälti ennen puoltapäivää.

Tuolla jyrkänteen huipulla istuskeltiin aiemmin, kiivettyämme alas uitiin Weserissä.

 Tässä vaiheessa puhelimen kamera päätti myös oikkuilla ilmoittamatta, joten kaikki kuvat ovat ihan typerän pieniä ja huonolaatuisia. Uusi puhelin on ostoslistalla. Mieluiten keltainen tai vihreä.

Maisema-aamun ja virkistävän Weser-uinnin jälkeen jatkettiin matkaa kohti Laggenbeckiä. Matkalla hieman satoi.

Laggenbeck on siis entisen kämppikseni, Danielin, kotikylä. Tai no Ibbenbüren on, mutta samaan ne kuuluvat enivei. Siellä oltiin maalla. Koska lauantaiaamun vuorikiipeily ei ollut tarpeeksi, lähdettiin pyöräajelulle ympäri kyliä. Oli aika saksalaista. Ensimmäisenä mentiin katsomaan kyläraitille pystytettyjä juhlakojuja - satuttiin paikalle juuri vuoden kohokohtana! Täytyy sanoa, että oli ehkä saksalaisin kokemukseni siihenastisen Saksassa oloni aikana. Seuraavana viikonloppuna menin olutfestareille. Topped it.

 Pyöräiltiin metsäteitä ylös (tietenkin ylös) istumaan kallioille, joista sai aika hyvän näkymän, miltä ei-kaupunki-Saksa näyttää. Peltoja, metsää ja tuulimyllyjä. Kalliot oli myös hienoja, hiekkakiveen on myös ilmeisen helpompi kaivertaa asioita kuin suomalaiseen graniittiin.

Polku kalliolle vei saniaistiheikön läpi, sain tuona viikonloppuna myös elämäni ensimmäisen punkkisaaliin! Kolme! Mieletöntä! Ehkä saksalaiset punkit vaan tykkää musta enemmän kuin suomalaiset, sielläkin on kuitenkin tullut vietettyä päivä jos toinenkin luonnon helmassa.

Lauantai-ilta vierähti mukavasti pyöräilystä toipuessa kyläjuhlilla oluen kera. Och ja.

Sunnuntaina suunnattiin läheiseen keskiaikaiseen kaupunkiin, Tecklenburgiin. Jos Baden-Baden on Baden-Württenbergissä, miksei Tecklenburg ole Mecklenburg-Vorpommernissa?
No ei ole.
Keskiaikaista oli kuitenkin. Linnanrauniot, kaupunginportti, vinot seinät ja kiemurtelevat kadut, ihanaa.

Hautausmaalla oli myös jonkun unelmoineen ritarin hautakivi, jossa hän ehkä on uudelleensyntynyt yksisarvisena?

 Alueella oli myös useampi Wassertreten-allas. Ilmeisesti herra Kneipp oli suosittu. Vesialtaiss aoli n. neljäasteista vettä ja siellä tuli astuskella ympäriinsä kunnes alkaa jaloissa kylmyys tuntua liikaa. Virkistävää.

"Paras tie terveyteen on jalkatie". Tie jalan?

 Mutta koska oli yhä kuuma, ei pelkkä jalkojen vilvoittelu riittänyt. Siispä ajoimme hieman eteenpäin kohti kalkkikaivoksia.

Kalkkikaivosten vesi oli ihanan virkistävää (varsinkin verrattuna Berliinin lähialueen järviin, joissa vesi on ällöttävää linnunmaitoa). Kaivoksen reunat olivat terävää kivimurskaa, vesi oli kirkasta ja aivan turkoosia. Onneksi vasta uinnin jälkeen huomasin valtavat kalat rantavedessä. Yöh.

Aikamoinen aktiiviviikonloppu! Muuuuuuuuutta ei tässä vielä kaikki, pitihän sitä kotiinkin päästä.
Matkan piti taittua kätevästi junalla yhdellä vaihdolla. Oikeastaan mulla ei ole muuta kuin lämpimiä tunteita VR:ää kohtaan asuttuani vuoden Ranskassa SNCF:n armoilla (kestävät osoitelaput SNCF:llä on, mun vilkkaasti matkaavassa laukussa on yhä sellainen kiinni kesältä 2011) ja nyt näiden muutaman DB-kokemuksen jälkeen. Hohhoijaa.
No, juna oli ajoissa vaihtoasemalla Braunschweigissa. Kipaisin laiturille, joka lippuun oli merkitty jatkoyhteyden lähtölaituriksi. No ei siellä junaa Berliiniin ollut. Ei siinä mitään, takaisin aulaan ja katsomaan, miltähän laiturilta tuo ICE-junaseni sitten menee. Kummallista tosin, ettei tauluun ollut merkitty ollenkaan junaa lähtemään klo 21:59. Siispä infoon. Siellä oli muutama muukin. Päästyäni tiskille ja näytettyäni lippuani DB-mies huokasi, etten ole ainoa. "Kyseinen junavuoro aloitetaan vasta huomenna. Hassua, että useampi on ostanut siihen lipun kuitenkin." Hassua. Tosi hassua.

Sain virkailijalta lapulla uuden yhteyden (puoli tuntia odottelua, lähijuna Wolfsburgiin josta IC-yhteys Berliiniin, saapuminen klo 1:18, aamulla töihin yhdeksään..) ja kirjekuoren, jossa lähettää lippu ja valituslomake DB:n Fahrgastrechtiin.

Menin odottelemaan junaa laiturille muiden Berliiniin matkaavien kera. Oli myöhäinen sunnuntai-ilta, asemalla oli muuten aivan hiljaista, vain viereisellä laiturilla seisoi juna ja siinäkin luki "Bitte nicht einsteigen", älä nouse kyytiin.

Junani lähtoaika lähestyi, muttei junaa näkynyt missään. Taulussa ei kuitenkaan lukenut lähtöajan kohdalla infoa myöhästymisestäkään. Tässä vaiheessa yksi kanssaodottaja meni kysymään tuon asemalle ilmeisesti päättyvän junan konduktööriltä, ettei se vain olisi tauluista huolimatta tuo yhteys Wolfsburgiin, jota n. 20 henkilöä laiturilla odottavat. No, olihan se. Kiva.

No, pääsin kotiin, Berliinissä ukkosti ja seuraavaa bussia olisi pitänyt odottaa 40min. Menin taksilla. Livautin taksikuitin junalippujen kanssa kuoreen ja lähetin DB:lle. Lufthansalla kesti 6kk maksaa korvaukset, katsellaan kuinka pikainen DB on.

Tuosta seikkailusta huolimatta kyllä kaikenkaikkiaan aivan mahtava viikonloppu, danke Daniel!
Ja aion uskaltautua DB:n vietäväksi vastaisuudessakin.

Lomaa!

Ohhoh, tässähän on kerennyt tapahtua taas vaikka mitä. Aivan mahtava vuosi Suomi-instituutissa on ohi, se meni aivan uskomattoman nopeasti. Kymmenen päivän kesälomakin on nyt ohi, huomenna polkaisen kolmenkymmenen asteen helteessä antamaan itsestäni hyvän, fiksun sekä luultavasti melko hikisen ensivaikutelman uusien kollegoiden pariin. Mut on nyt laitettu virallisesti saksalaiseen järjestelmään, mulla on saksalainen tilinumero, sairasvakuutusnumero, eläkevakuutusnumero, veronumero ja varmaan kolmisenkymmentä muuta numeroa, joista pienen ihmisen ei ehkä tarvitse itse tietää.

Loma on ollut aika ihanaa. Kelit on olleet aivan mielettömät ja pääsin nauttimaan auringosta myös kahdeksi päiväksi Itämeren rannalle Puolaan.

Vesi oli lämmintä, aallot ihania ja metsässä telttailu vähän jännää, Keski-Euroopassa kun ei jokamiehenoikeuksia oikein ole, että sellainen olisi sallittua.Olut oli hyvää enkä palanut kuin ihan vähän.

Näissä maisemissa mentiin nukkumaan, kun oli ensin katseltu upeaa tähtitaivasta rantahietikolla tarpeeksi

Eilen soudeltiin kumiveneellä kanavaa pitkin helteessä, kanavanvarren puut antoivat mukavasti varjoa, ettei ihan sulanut kiinni veneeseen ja oli hauskaa nähdä kaupunkia hieman eri kulmasta. Berliini on täynnä mitä kummallisempia alueita, keskelläkin kaupunkia, yhtäkkiä asuinaleen vieressä on hoitamaton puistikko jonka takaa aukeaa sementtipihainen satama-alue, joiden takana on Berliinin suurin hotelli, jonka vastakkaisella puolella on vanhaan varastohalliin rakennettu klubi, jossa soi musiikki perjantaista maanantaihin ja kohta onkin suluilla, jotka voi itse avata päästäkseen veneellä läpi. Me tosin kannettiin kumivene yli.

Jokainen sillanalus on huolellisesti koristettu graffiteilla

Vanhojen romulavojen romuttamo

Challenger-paatti ja kapteeni Dee

Nähtiin muuten yhtenä päivänä bambusta rakennettu polkupyörä. Oli aika makee, mutta en kyllä itte uskaltais kyytiin. Joku sillä kuitenkin ajaa, koska kun omat pyörämme haettiin, ei se enää ollut siellä.

Loma-aivot lähtee nyt sulamaan hieman lisää helteeseen.

Sairaan outoja kokemuksia

Tämän blogin alkuperäinen ideahan oli, ettei tarvitsisi kirjoittaa seitsemääkymmentä sähköpostia eri suuntiin, vaan kaikki kiinnostuneet saavat lukea kuulumiseni täältä. Nyt on sitten luvassa sitä jännää, tosin aikalailla vähemmän kivaa. Pääsin nimittäin viettämään viikonloppua saksalaiseen sairaalaan!

Keski-Suomen keskussairaalan vakiokävijänä (kolme leikkausta ja kaksi kertaa yläraajojen luunkovuuden koettelua hieman yli kestävyyden), viikonloppu Urban Krankenhausissa oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Menin alunperin lääkäriin oudon vatsakivun takia, ja erittäin kannustavasti hän hieman tutkittuaan osoitti länteen ja sanoi että meneppä sairaalaan, sulla taitaa olla umpisuoli tulehtunut. Jee!

Fiksuna tyttönä menin sitten ensin kotiin hakemaan tavaroita, jos käy niin että joudun siellä yön viettämään, ja pyöräilin sitten sairaalaan. Hieman kyllä tuntui ikävältä kaikki tien epätasaisuudet polkiessa... Sairaalassa perinteisen kolmen tunnin kauhunsekaisen odottelun jälkeen tökittiin mahaa useamman lääkärin voimin ja katsottiin tulehdusarvoja, sekä pääsin toista kertaa ultraääneen olematta raskaana. Se on aina jännää. Ottivat mut sitten tarkkailuun ensin yhdeksi yöksi.

Seuraavanakaan päivänä ei olleet tulehdusarvot nousseet, mahaa taas tökittiin kovasti, yhä sattui, mutteivat siltikään päättäneet leikata (onneksi). Tuon jälkeen olisin melkein yhtä reikäinen kuin täyspitkä golfrata, enkä oo vielä edes kahtakymmentäviittä. Joku raja sentään. Äitikin kyllä lohdutteli, että kun on perusterve ja nuori, kroppa osaa kyllä parannella itteäänkin aika hyvin. Niinpä ne antoi mulle ruokaa lauantai-iltana ja ajatteli katsoa, mitä tapahtuu.

En yleensäkään tykkää syödä leipää kovasti, oli niin herkullisen näköistä, että. Mutta kun on ollut kaksi vuorokautta syömättä, melkein söin nahistuneimmatkin porkkananpalaset.

Urban Krankenhaus sijaitsee Kreuzbergin puolella, aivan kanavan varressa. Rakennus itsessään on sairaalamaisen ruma, mutta maisema viidennen kerroksen huoneestani oli oikein mukava, käytävän päässä olevan "päivähuoneen" ikkunasta vielä kivempi.

En tiedä, onko oranssi joku parantava väri. Kauniita kukkia sain myös, ikkunasta näkyy naapurissa oleva entinen tehdas/panimo/mikäikinä, kaunis tiilirakennus, joka on muutettu asunnoiksi. Lauantai-iltana kuului tasaisen rauhoittava umts-umts-umts jostain lähistöltä.

Kuten näkyy, oman huoneen ikkunasta oli melko rauhallinen maisema. Päivähuoneen ikkunasta taas sai ihailla, kun ihmiset viettivät vapaapäiväänsä kanavanvarren nurmikolla auringosta nauttien ja kanavalla kumiveneillen...

Sunnuntaiaamuna pääsin vihdoin pois, lääkärit sanoivat ettei kannata leikata, kun tulehdus on niin lievä. Se paranee itsestään. Lauantaiaamun jälkeen ei olekaan tuntunut kipua ollenkaan samalla lailla kuin torstai-iltana ja perjantaipäivänä, mutta yhä on hieman kummallinen olo. Menen kohta aurinkoon makoilemaan, kuten lääkäri eilen kehotti. Pitäisi kuulemma nopeasti hellittää.

Sunnuntaina ehdin hetken nauttia myös kauniista maisemasta ihan ruohikkotasolla, kun pääsin ulos. Joutsenia oli läjittäin ja yksi kanoottiporukkakin meloi ohi. Suhteellisen huojentunut olo oli, ja on, ja oikeasti oli ihan mielenkiintoinen kokemus.

Ja mikä parasta - kaukosäädin-sänky! Sänky oli tosin hieman liian lyhyt, mutta en valita, jos sitä voi noin moneen suuntaan vääntää.

Huonekaverina mulla oli mukava Ecuadorilainen nainen joka on asunut Saksassa jo kymmeniä vuosia. Juteltiin paljon ja aika meni ihan suhteellisen nopsaa lopulta. Mahdottoman tylsäähän tuo paikallaan makoilu ja kauhuisa kohtalon odottelu voi olla, mutta sain vihdoin ikuisuusprojektiksi käyneen kirjan luettua loppuun ja kaverit kävivät moikkaamassa ja tuomassa tavaroita kotoa. Sairaalan hammasharjat oli hirveitä.

Toivottavasti en joudu tuonne ihan heti uudestaan.