Reissua

Vaikka kymmenen  päivän loma hurahti ohi kuin silmänräpäyksessä, onneksi on vielä viikonloput että ehtii puuhata kaikenlaista.

Ensi sunnuntaina on vuorossa leipomomeininkiä, sunnuntaina on taas ravintolapäivä ja tälläkertaa Defenestrated tarjoaa ohikulkijoille suomalaista perinneruokaa: karjalanpiirakoita munavoilla ja muilla täytteillä ja tietenkin PULLAAA! Korvapuusteja, namnam.

Töissä on yhäkin kivaa, koulutus on ohi ja nyt on sitten vuorossa ihan oikeat hommat. Aika rientää ihan hirveää vauhtia kun viikolla tulee istuttua päivät iltakuuteen saakka tiiviisti toimistolla (ja joskus myös lounastauot, jos ei huvita lähteä kävelylle ja ulos syömään (ja ennen ekaa kunnon palkkaa ei todellakaan huvita)).

Siisipä siitä on jo kolme viikkoa, kun käytiin palauttamassa festareille lainattu auto kotiinsa ja muuttamassa tavaraa Bielefeldiin.

Eli sinne Länsi-Saksaan ajettiin. Huisin jännää!

Berliinistä on niin hankala lähteä mihinkään, täällä on välillä liikaakin tekemistä, mutta pienet viikonloppuretket on aina ihan mielettömän kivoja! Muutenkin pitäisi päästä matkustamaan Saksassa enemmän, onhan täällä kuitenkin nähtävää aika monen neliökilometrin verran ja autobaanaakin on varmaan muutama sataa kilometria vielä jäljellä, mitä ei olisi tullut lapsosena iskän kyydissä vielä ajettua.

Mutta siis, edellinen viikoloppuretki näytti kartassa tältä. Menomatka sujui oikein leppoisasti uimatauon ja Burker King-tauon kera (oltiinhan kuitenkin roadtripillä).

Ihailkaatteen printscreen-taitojani!

Eli: Berliini - kummallinen, matala ja liian lämmin lätäkkö joka kartassa näytti kutsuvalta järveltä kun koko viikon lämpötilat keikkuivat +35C:ssa - Bielefeld - Porta Westfalica - Laggenbeck - Deutsche Bahn(<3) - muutaman ylimääräisen häslingin jälkeen taas Berliini

Bielefeldissä oli pimeää. Ilmeisesti siellä on myös mukavaa. Nukuin hyvin.

Seuraavana aamuna jatkettiin jo matkaa aikaisin Porta Westfalicaan. Nimen olin kuullut ennenkin, mutta mulle oli yhä hämärää, mikä se on. No, se on kaupunki. Se on Weser-joen rannassa. Siitä menee kaksi hienoa kukkulariviä niin, että joki halkoo ne. Sinne roomalaiset perustivat kaupungin (hence outo nimi), koska eivät päässeet valloittamaan germaaneilta alueita sen pidemmälle, juuri noiden kukkulajonojen  takia. Kaupunki on tosin perustettu 1973 (sanoo wikipedia) yhdistämällä pieniä kyliä, mutta musta sinne hyvin sopisi pari legioonaa karkuilemaan Asterixia silloin 50 eKr.

Koska mikään ei mua miellytä enemmän kuin urheilu heti aamusta, kiivettiin toisen kukkulajonon päälle syömään aamupalaa. Oli aika mielettömät näkymät. Mutta oli aikamoinen kiipeäminenkin, varsinkin kun helle yllätti jo pitkälti ennen puoltapäivää.

Tuolla jyrkänteen huipulla istuskeltiin aiemmin, kiivettyämme alas uitiin Weserissä.

 Tässä vaiheessa puhelimen kamera päätti myös oikkuilla ilmoittamatta, joten kaikki kuvat ovat ihan typerän pieniä ja huonolaatuisia. Uusi puhelin on ostoslistalla. Mieluiten keltainen tai vihreä.

Maisema-aamun ja virkistävän Weser-uinnin jälkeen jatkettiin matkaa kohti Laggenbeckiä. Matkalla hieman satoi.

Laggenbeck on siis entisen kämppikseni, Danielin, kotikylä. Tai no Ibbenbüren on, mutta samaan ne kuuluvat enivei. Siellä oltiin maalla. Koska lauantaiaamun vuorikiipeily ei ollut tarpeeksi, lähdettiin pyöräajelulle ympäri kyliä. Oli aika saksalaista. Ensimmäisenä mentiin katsomaan kyläraitille pystytettyjä juhlakojuja - satuttiin paikalle juuri vuoden kohokohtana! Täytyy sanoa, että oli ehkä saksalaisin kokemukseni siihenastisen Saksassa oloni aikana. Seuraavana viikonloppuna menin olutfestareille. Topped it.

 Pyöräiltiin metsäteitä ylös (tietenkin ylös) istumaan kallioille, joista sai aika hyvän näkymän, miltä ei-kaupunki-Saksa näyttää. Peltoja, metsää ja tuulimyllyjä. Kalliot oli myös hienoja, hiekkakiveen on myös ilmeisen helpompi kaivertaa asioita kuin suomalaiseen graniittiin.

Polku kalliolle vei saniaistiheikön läpi, sain tuona viikonloppuna myös elämäni ensimmäisen punkkisaaliin! Kolme! Mieletöntä! Ehkä saksalaiset punkit vaan tykkää musta enemmän kuin suomalaiset, sielläkin on kuitenkin tullut vietettyä päivä jos toinenkin luonnon helmassa.

Lauantai-ilta vierähti mukavasti pyöräilystä toipuessa kyläjuhlilla oluen kera. Och ja.

Sunnuntaina suunnattiin läheiseen keskiaikaiseen kaupunkiin, Tecklenburgiin. Jos Baden-Baden on Baden-Württenbergissä, miksei Tecklenburg ole Mecklenburg-Vorpommernissa?
No ei ole.
Keskiaikaista oli kuitenkin. Linnanrauniot, kaupunginportti, vinot seinät ja kiemurtelevat kadut, ihanaa.

Hautausmaalla oli myös jonkun unelmoineen ritarin hautakivi, jossa hän ehkä on uudelleensyntynyt yksisarvisena?

 Alueella oli myös useampi Wassertreten-allas. Ilmeisesti herra Kneipp oli suosittu. Vesialtaiss aoli n. neljäasteista vettä ja siellä tuli astuskella ympäriinsä kunnes alkaa jaloissa kylmyys tuntua liikaa. Virkistävää.

"Paras tie terveyteen on jalkatie". Tie jalan?

 Mutta koska oli yhä kuuma, ei pelkkä jalkojen vilvoittelu riittänyt. Siispä ajoimme hieman eteenpäin kohti kalkkikaivoksia.

Kalkkikaivosten vesi oli ihanan virkistävää (varsinkin verrattuna Berliinin lähialueen järviin, joissa vesi on ällöttävää linnunmaitoa). Kaivoksen reunat olivat terävää kivimurskaa, vesi oli kirkasta ja aivan turkoosia. Onneksi vasta uinnin jälkeen huomasin valtavat kalat rantavedessä. Yöh.

Aikamoinen aktiiviviikonloppu! Muuuuuuuuutta ei tässä vielä kaikki, pitihän sitä kotiinkin päästä.
Matkan piti taittua kätevästi junalla yhdellä vaihdolla. Oikeastaan mulla ei ole muuta kuin lämpimiä tunteita VR:ää kohtaan asuttuani vuoden Ranskassa SNCF:n armoilla (kestävät osoitelaput SNCF:llä on, mun vilkkaasti matkaavassa laukussa on yhä sellainen kiinni kesältä 2011) ja nyt näiden muutaman DB-kokemuksen jälkeen. Hohhoijaa.
No, juna oli ajoissa vaihtoasemalla Braunschweigissa. Kipaisin laiturille, joka lippuun oli merkitty jatkoyhteyden lähtölaituriksi. No ei siellä junaa Berliiniin ollut. Ei siinä mitään, takaisin aulaan ja katsomaan, miltähän laiturilta tuo ICE-junaseni sitten menee. Kummallista tosin, ettei tauluun ollut merkitty ollenkaan junaa lähtemään klo 21:59. Siispä infoon. Siellä oli muutama muukin. Päästyäni tiskille ja näytettyäni lippuani DB-mies huokasi, etten ole ainoa. "Kyseinen junavuoro aloitetaan vasta huomenna. Hassua, että useampi on ostanut siihen lipun kuitenkin." Hassua. Tosi hassua.

Sain virkailijalta lapulla uuden yhteyden (puoli tuntia odottelua, lähijuna Wolfsburgiin josta IC-yhteys Berliiniin, saapuminen klo 1:18, aamulla töihin yhdeksään..) ja kirjekuoren, jossa lähettää lippu ja valituslomake DB:n Fahrgastrechtiin.

Menin odottelemaan junaa laiturille muiden Berliiniin matkaavien kera. Oli myöhäinen sunnuntai-ilta, asemalla oli muuten aivan hiljaista, vain viereisellä laiturilla seisoi juna ja siinäkin luki "Bitte nicht einsteigen", älä nouse kyytiin.

Junani lähtoaika lähestyi, muttei junaa näkynyt missään. Taulussa ei kuitenkaan lukenut lähtöajan kohdalla infoa myöhästymisestäkään. Tässä vaiheessa yksi kanssaodottaja meni kysymään tuon asemalle ilmeisesti päättyvän junan konduktööriltä, ettei se vain olisi tauluista huolimatta tuo yhteys Wolfsburgiin, jota n. 20 henkilöä laiturilla odottavat. No, olihan se. Kiva.

No, pääsin kotiin, Berliinissä ukkosti ja seuraavaa bussia olisi pitänyt odottaa 40min. Menin taksilla. Livautin taksikuitin junalippujen kanssa kuoreen ja lähetin DB:lle. Lufthansalla kesti 6kk maksaa korvaukset, katsellaan kuinka pikainen DB on.

Tuosta seikkailusta huolimatta kyllä kaikenkaikkiaan aivan mahtava viikonloppu, danke Daniel!
Ja aion uskaltautua DB:n vietäväksi vastaisuudessakin.